Sotilaspoikien järjestöjen kehitys, toiminta sotiemme aikana.
Vapaussodan jälkeen perustettiin paikallisten suojeluskuntien yhteyteen 13-16- vuotiaista pojista muodostettuja epävirallisia poikaosastoja, joita alettiin kutsua ” oravakomppanioiksi ”. Niiden toiminta sammui kuitenkin vähitellen 1920 – luvun puoliväliin mennessä. Vuonna 1927 säädettiin laki suojeluskunnista. Lain ensimmäiseen pykälään sisältyi se tärkeä toteamus, että suojeluskuntajärjestö kuului osana tasavallan sotavoimaan. Suojeluskunnat saattoivat lakiin perustuvan säädöksen mukaan antaa valmistavaa sotilaallista koulutusta nuorukaisille, jotka eivät vielä olleet
täyttäneet seitsemäätoista vuotta. Koulutuksen oli tapahduttava sopivan liikuntakasvatuksen ja harjoitusten muodossa. Jäseniksi poikaosastoihin saatiin ottaa 12 – 16 vuoden ikäisiä poikia heidän vanhempiensa yhteiskunnalliseen asemaan tai puoluekantaan katsomatta.
Neuvostoliiton hyökättyä Suomeen vuoden 1939 lopussa, jolloin talvisota alkoi, poikaosastoissa oli jäseniä noin 30 000. Talvi- ja jatkosodan välisenä aikana 1940-41 poikatoimintaa järjestettiin jälleen uudelleen. Syyskuussa 1941 kotijoukkojen komentaja Lauri Malmberg antoi järjestölle uuden nimen, sotilaspojat.
Viimeisen säilyneen tilaston mukaan vuoden 1943 lopussa sotilaspoikia oli 72 187 yhteensä 684:ssä poikaosastossa.
Sotilaspojat osallistuivat vakavaan ja merkittävään maanpuolustustyöhön kotirintamalla. He keräsivät teollisuuden raaka-aineeksi sopivia käytöstä poistettuja materiaaleja kuten villa- ja puuvillavaatteita, metalliromua, kumia, lasia sekä paperia. Mottitalkoot ja puukaasupilkkeiden teko kuuluivat myös heidän toimintaansa. Sotilaspojat toimivat lähetteinä ja osallistuivat ilmavalvontaan ja desanttien takaa – ajoon sekä liikenteellisesti tärkeiden kohteiden vartiointiin ase kädessä. He olivat usein läsnä myös
sankarihautajaisissa kunniatehtävissä. Merkittävää on se, että varttuneemmat sotilaspojat osallistuivat maanpuolustukseen ilmatorjuntapattereiden miehistönä ja toimivat tarvittaessa myös pelastustehtävissä.