Veteraanimuseo

Perinnehuoneesta museoksi

Laihian sotaveteraanit ry perusti vuonna 2000 Laihian Sotaveteraanien Perinnehuoneen. Yhdistyksellä ei ollut tiloja perinnehuoneelle, joten sotaveteraaniyhdistys kääntyi Laihian kunnan puoleen. Kunnanhallitus suhtautui anomukseen myötämielisesti, ja veteraanien perinnehuone sai tilat silloisen Laihian Säästöpankin alakerrasta. Perinnehuone muutti nimensä museoksi.

Museo joutui lähtemään pois pankin tiloista vuonna 2002- 2003, ja museo siirtyi Laihian yläasteen varastotiloihin. Tilat olivat pienet, mikä rajoitti museon ja esineistön esittelyä. Sotaveteraaniyhdistys kääntyi vuonna 2014 Laihian Reserviläiset ry:n puoleen tarjoten sotaveteraanimuseota heille, jotta laihialaisten veteraanien historian säilyttäminen ja perinnetiedon vieminen eteenpäin jatkuisi.

Museo siirtyi Laihian Reserviläiset ry:lle lahjakirjalla sotaveteraaneilta 3.9.2014.

Museojaoston perustaminen

Museon kehittäminen alkoi välittömästi ja reserviläisyhdistys perusti museota varten oman museojaoston. Jaoston hallintoon ja ylläpitoon kutsuttiin reserviläisten lisäksi mukaan edustukset Laihian kunnasta, Laihian seurakunnasta, Laihian Yrittäjistä sekä Laihian Rotaryklubista.

Jaosto aloitti toimintansa aktiivisesti ja ensisijaisena tavoitteena oli saada museolle uudet asianmukaiset tilat.

Syyskuussa 2018 museo sai Laihian kunnan avustuksella 110 neliön tilat Laihiantie 39 -osoitteessa sijaitsevasta pankki- ja kirjastotalosta. Museojaosto päätti perustaa uuden yhdistyksen tammikuussa 2019, jonka nimeksi tuli Laihian sotiemme veteraanit museoyhdistys ry. Tässä vaiheessa museon esineistön sekä irtaimiston omisti Laihian Reserviläiset ry.

Avajaiset

Museon viralliset avajaiset järjestettiin uusissa tiloissa 26.1.2019 ja juhla alkoi päiväjuhlalla Laihian seurakuntatalossa, jossa juhlapuhujana oli prof. Heikki Ylikangas. Museonavajaiset pidettiin päiväjuhlan jälkeen museolla, jossa avajaispuheen piti prikaatikenraali Antti Lehtisalo puolustusministeriöstä. Sinivalkoisen nauhan leikkaamisessa kenraalia avustivat museon oven edestä sotiemme veteraanien edustajat sotainvalidi Unto Nyystilä sekä Lotta Kaija Kangasmaa. Mukana nauhaa leikkaamassa olivat myös prof. Heikki Ylikangas, kunnanval.puh.johtaja Janne Laine, kunnanhal.puh.joht. Tapio Nyysti sekä reserviläisten kunnianpuh.joh.Matti Vettenranta.

Mannerheim-risti

6.7.2019 museolle ja Laihialle saatiin takaisin Mannerheim risti nro 20, kun Mannerheimristin ritari Eino Mallilan omaiset halusivat, että risti palaa kotiseudulle. Ristin sijoituspaikaksi suku pyysi museotamme, jossa ristiä sekä sen historiaa tultaisiin esittelemään kaikille kiinnostuneille. Mannerheimristi otettiin kiitollisuudella vastaan 6.7. järjestetyssä juhlassa ja asetettiin näytteille museoomme ristiä varten teetettyyn turvavitriiniin.

Laihian Reserviläiset ry päätti korvauksetta luovuttaa täydellä omistusoikeudella museon esineistön ja irtaimiston uudelle perustetulle museoyhdistykselle 22.8.2019.

Erikoismuseo 20 vuotta

Laihian sotiemme veteraanit museo on alueensa erikoismuseo, jonka toiminta painottuu sotiemme veteraanien sodan aikaiseen historiaan, varusteisiin ja tapahtumiin sekä myös kotirintaman oloihin ja historiaan.

Esineistö museossamme koostuu Vapaussodan, talvi- ja jatkosodan sekä myös Lapin sodan aikaisiin esineisiin ja historiaan. Hulmin tapahtumat v. 1918 ovat myös esillä historiallisista taustaa vasten. Teemme yhteistyötä Pohjanmaan museon ja Seinäjoen maakunta sekä Lotta- ja suojeluskuntamuseon kanssa. Tulevina vuosina toimintaan lisätään huomattavasti enemmän sotiemme veteraanien perinnetyötä, veteraanisukupolven loputtua.

Olemme laajentaneet museomme toimintaa siten, että eri järjestöjen sekä yhteisöjen edustajat ovat tilanneet museoomme esittelyn ja pitäneet kokouksensa museomme tiloissa. Myös kunnan eri hallintokunnat ovat varanneet museon esittelyn sekä mahdollisuuden kokoustaa esittelyn päätteeksi. Yhteystietomme löydät yhteystietosivulta.

Laihian sotiemme veteraanit museo viettää 20-vuotispäivää vuonna 2020.